Tapahtui Turussa ennen ja jälkeen joulun 1917

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla on esitetty viime vuosina markkinatoria elävöittäviä ulkoilmanäytelmiä, jotka ovat tarjonneet hauskan ja värikkään kurkistuksen turkulaisten elämään ja joulunviettoon noin sata vuotta sitten. Tänä vuonna Joulumarkkinoilla tarkastellaan jouluvalmisteluja vuoden 1917 itsenäistyvässä Suomessa. Vanhalla Suurtorilla jokaisena markkinapäivänä esitettävissä näytelmäkohtauksissa suurten historiallisten tapahtumien ja arjen pienten päätösten tasot kohtaavat luoden kiinnostavan katsauksen itsenäistymisen ajan Turkuun.

Markkinanäytelmän historiallinen asiantuntija, FT Rauno Lahtinen, on koostanut näytelmää taustoittavat tapahtumat kronologisesti eteneväksi kuvaukseksi.

28. kesäkuuta 1914
Ensimmäinen maailmansota alkaa

1914–1917
Turun teollisuus kukoistaa ja kaupunkiin muuttaa tuhansia nuoria työläisiä. Sodan pitkittyessä elin-tarvikepula alkaa näkyä myös Turussa.

8.–16. maaliskuuta 1917
Venäjän helmikuun vallankumous syöksee keisarin vallasta. Vaikutus tuntuu heti Turussa, sillä olojen vapautuminen mahdollistaa vapaan sanomalehtikirjoittelun, mielenosoitukset ja lakkoilun.

29. maaliskuuta
Vallankumouksen uhrien muistopäivä kerää kymmeniä tuhansia turkulaisia mielenosoituskulkueeseen ja torijuhlaan.

Huhtikuu
Porvariston ja työläisten suhteet alkavat kiristyä, kun sosialistit vaativat työväen edustajia kaupunginvaltuustoon ja poliisivoimiin. Turussa koetaan lakkojen aalto, joka johtaa mm. 8-tuntiseen työ-päivään siirtymiseen useimmilla työpaikoilla.

1. toukokuuta
Vapusta muodostuu valtava työväestön hengennostatusjuhla. Turun urheilukentän vappujuhlaan kerääntyy noin 30 000 ihmistä.

29. toukokuuta ‒ 1. kesäkuuta
Turun yleislakko pysäyttää koko kaupungin. Lakon aikana poliisi syrjäytetään ja järjestystä pitää yllä työväenmiliisi. Lakkolaiset vangitsevat kaupunginvaltuuston parin päivän ajaksi kaupungintalolle ja vaativat valtuuston jäsenten vaihtamista sosialisteihin. Tavoite ei onnistu.

31. heinäkuuta
Sosialistienemmistöinen eduskunta hajotetaan ja maahan määrätään uudet vaalit lokakuun alussa.

9.‒11. elokuuta
Turun voimellakat. Elintarvikepulasta kärsivät työläiset ryöstävät Valion varastosta satoja kiloja voita. Levottomuuksien takia Turkuun perustetaan pari viikkoa myöhemmin suojeluskunta ja puna-kaarti alkaa aseistautua.

1.‒2. lokakuuta
Eduskuntavaalit. Säälimätön vaalikampanja kiristää Turun tunnelman äärimmilleen. Porvaripuolueet saavat enemmistön eduskuntaan, mikä on sosialisteille kova pettymys.

6.‒8. marraskuuta
Lokakuun vallankumous nostaa Venäjällä valtaan Leninin ja hänen bolsevikkipuolueensa. Lenin vaatii myös Suomen työläisiä tarttumaan aseisiin ja tekemään vallankumouksen.

14.‒20. marraskuuta
Vallankumouksen sijaan Suomessa järjestetään viikon mittainen suurlakko. Turun johtajaksi nousee punaisen miliisin päälliköksi valittu toimittaja William Lundberg. Järjestysvalta siirtyy poliisilta miliisille ja punakaartille seuraavien kuuden kuukauden ajaksi.

6. joulukuuta
Eduskunnan porvaripuolueet julistavat Suomen itsenäiseksi. Turussa asiaa juhlitaan seuraavana päivänä pienimuotoisella juhlatilaisuudella VPK:n talossa.

15. joulukuuta
Turun miliisi menee lakkoon vauhdittaakseen palkkavaatimuksiensa toteutumista. Turun kauppoja ryöstellään kolmen päivän ajan. Lopulta senaatti myöntää miliisille palkkarahat ja järjestys palaa kaupunkiin.

24. joulukuuta
Joulurauhanjulistusta ei tänä vuonna kuulla, mutta joulu vietetään Turussa suhteellisen rauhallisesti.

13. tammikuuta 1918
Punakaarti valtaa päämajakseen Vartiovuoren tähtitornin. Turussa ollaan valmiita vallankumouk-seen.

27. tammikuuta
Helsingistä saapuu sunnuntaiaamuna puhelinsoitto Turun punakaartilaisille: aseellinen vallankumous on aloitettu. Punakaarti valtaa helposti Turun keskeiset kohteet ja ottaa vallan. Vastarintaa ei ole.

5. helmikuuta
Turun kaupunginvaltuusto syrjäytetään ja korvataan työväen valtuuskunnalla. Turku on kokonaan punaisten hallussa.

Maaliskuu
Elintarvikepula pahenee, työttömyys lisääntyy ja koulut sulkevat ovensa opettajien mentyä lakkoon. Punaista hallintoa vaivaa rahapula. Uutiset Tampereen taisteluista enteilevät punaisten häviötä.

12. huhtikuuta
Valkoiset joukot ja saksalaiset lähestyvät Turkua. Viimeiset punaiset joukot lähtevät Turusta junilla kohti itää.

13. huhtikuuta
Saariston vapaajoukko marssii Turkuun. Poliisit palaavat töihin. Punainen aika on ohi.

Toukokuu
Sirkkalan kasarmista muodostetaan punaisten vankileiri.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden näytelmä on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

SuomiFinland100-tunnus_sininen

Julkaistu